perjantai 27. heinäkuuta 2012

Paistettuja ahvenia ja voi-sipulikastiketta Marjan tapaan


Purjehdusmatkallamme on myös ystäväpariskuntamme pakastimesta pyydettyjä ahvenfileitä mukana. Tuore kala maistuu tietenkin aina parhaimmalta, mutta näin veneessä pakasteet ovat aivan ehdoton juttu. Ahvenfileet saivat seurakseen tällä kertaa varhaisperunoita ja voi-sipulikastiketta ystävämme Marjan tekemänä. Kala piti maustaa suolalla, mutta purkissa olikin sokeria! Eipä se paljon makua haitannut. Pitkän purjehdusmatkan jälkeen kun oli nälkä! Suosittelen kuitenkin, että käytät maustamiseen mieluummin suolaa.

Ahvenfileet paistetaan voissa. Ne maustetaan suolalla ja ripauksella valkopippuria.

Kastikekin on vallan helppo tehdä. Sulata vajaa 150 grammaa voita ja lisää sinne pilkottu kesäsipulinippu. Kastike saa seistä jonkun aikaa kattilassa, jotta sipulit ottavat voista makua ja pehmenevät.

2 kommenttia:

  1. Hyvää sunnuntai aamua ja syntymäpäivää!Aivan tuli lapsuus mieleen uusista perunoista ja voikastikkeesta,sitähän äiti on meille tehnyt lapsena kesäisin melkein joka päivä!Ja on nykyään pikkupoikienkin herkkua mammalassa!Terveisin,Marinetta

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Lapsuusmuistot pulpahtelivat pintaan täälläkin! Vaikka perunaa käytän ruuanlaitossa aika harvoin, varhaisperunoita ja tätä kastiketta tuli syötyä runsaasti vatsa täyteen. En yhtään ihmettele, miksi pikkuisetkin tätä mielellään syövät! Kaiken lisäksi tämä oli todella helppo valmistettava veneellä.

    VastaaPoista